React kehittäjä
Tule Yhteiskunnalliseen Yritykseen kehittämään aidosti merkittäviä ratkaisuja!
Etsimme React kehittäjiä osaksi meidän monipuolisia projekteja, jotka suuntautuvat niin julkiselle kuin yksityisellekin sektorille. Tarjoamme kaikille kehittäjillemme laajan mahdollisuuden vaikuttaa omaan työnkuvaan projekteista ja roolista lähtien. Itse tekemiseen suhtaudumme aina intohimolla ja olemme tottuneet toimimaan teknisen kehityksen eturintamalla. Sama näkyy projekteissamme, sillä esimerkiksi ylläpitoa emme tee lainkaan.
Meille myös uuden oppiminen tulee luonnostaan. Tarjoammekin ennen kaikkea osaamisen kehittämiseen vahvat mahdollisuudet, ja kannustamme aktiivisesti laajentamaan omaa osaamistaan. Sertifiointimahdollisuudet ja työajan käyttö opiskeluun ovat meille itsestäänselvyyksiä.
Päivittäisessä tekemisessämme korostuu vahva arvomaailmamme, josta emme tingi. Yhteiskunnallisena Yrityksenä toimimme aidosti paremman huomisen puolesta, oli sitten kyseessä projektimme tai järjestämämme koulutukset.
Toivomme sinulta löytyvän
Toivomme, että sinulla on ainakin muutama vuosi kokemusta Reactin kanssa tekemisestä mieluiten asiakasprojektien parissa. Yleisestikin ottaen suhtaudut intohimoisesti kaikkeen mikä liittyy front-endiin, ja kiinnostus pilvipalveluita kohtaan on meille ehdoton plussa. Olemme myös kiinnostuneita seuraavien kielien osaamisesta: Node.js, Javascript, Typescript, Next.js.
Mitä tarjoamme sinulle
BearIT:n ytimessä ovat työntekijämme. Uskomme myös vahvasti siihen, että työn tulee tukea muuta elämääsi ja joustaa tarpeen mukaan. Lupaamme myös, että meillä ei mikromanageerata tai muuten hallinnoida työntekoasi. Työn sijainnilla on myös iso merkitys työssä viihtymiseen, ja lähtökohtaisesti tarjoammekin sinulle mahdollisuuden työskennellä sieltä missä viihdyt parhaiten.
Loppuun vielä muutama ranskalainen viiva eduista, jotka ovat meillä vain normaali osa BearIT:tä:
- Tarjoamme sinulle työvälineet läppäreistä näyttöihin ja muihin laitteisiin, luonnollisesti saat mahdollisuuden vaikuttaa näihin kaikkiin
- Mehiläisen järjestämä todella kattava työterveys
- Vapaassa käytössä oleva kesämökki Tampereen Teiskossa
- Puhelinetu
- Joustavat työajat
- Vahvan tuen uuden oppimiseen aina oppimisympäristöistä sertifiointeihin
- Mahdollisuuden päästä vaikuttamaan yrityksemme kasvuun ja tulla osaksi tiivistä yhteisöä
- Bearit
- Ohjelmistokehitys
- Sijainnit
- Helsinki, Tampere
- Etätyömahdollisuus
- Hybridityö

Työpaikka & kulttuuri
Meillä vallitsee vastuun ja vapauden kulttuuri, joka mahdollistaa jokaiselle vapauden löytää parhaat tavat toimia ja oman osaamisen jyrkän kehityksen!
Arvostamme jokaisen työntekijämme ammattitaitoa. Toimimme ihmislähtöisesti ja avoimesti luottaen ammattilaisiimme, ja näihin arvoihin perustamme kaiken tekemisemme.
BearIT yrityksenä
Olemme ohjelmisto- ja työelämäpalveluiden moderni asiantuntijayritys. Meitä leimaa poikkeuksellisen mittava kokemus digitalisaatiosta sekä ainutlaatuinen kyky tunnistaa osaamista. Hyödynnämme niitä ennakkoluulottomasti uusien, hyvää tekevien ratkaisujen kehittämisessä.
Olemme ylpeitä pehmeistä arvoistamme, joista emme tingi. Eikä onneksi tarvitsekaan – meitä ja asiakkaitamme yhdistää aito auttamisenhalu. Yhdessä luomme merkittäviä tekoja, joilla on arvoa.
React kehittäjä
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä BearIT?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.